
Satalinnan Säätiön ja Satakerta Rödlin yhteistyö on jatkunut jo kolme vuosikymmentä! Kyse ei ole yksittäisestä toimeksiannosta tai rajatusta palvelusta, vaan pitkästä kumppanuudesta, joka on rakentunut säätiön toiminnan ja tarpeiden ympärille eläen muutosten mukana.
Satalinnan Säätiö on hankkinut Satakerta Rödliltä kattavan taloushallinnon palvelukokonaisuuden, joka sisältää kirjanpidon, palkkahallinnon, tilinpäätöksen ja verotuspalveluiden lisäksi myös maksatukset, vuokralaskutuksen ja muistutuspalvelun sekä asiantuntijapalvelut eri tarpeisiin. Vuosien aikana palvelut ja järjestelmät ovat kehittyneet jatkuvasti selkeämmiksi ja monipuolisemmiksi, mikä on helpottanut säätiön arkea ja lisännyt talouden läpinäkyvyyttä.
Pitkä asiakassuhde rakentuu luottamuksesta ja jatkuvuudesta
Yhteistyön ytimessä on ollut se, että apua on löytynyt aina kunkin tilanteen tarpeisiin. Pitkä yhteinen historia näkyy käytännössä: aiemmat ratkaisut, niiden taustat ja vaikutukset ovat tiedossa, eikä asioita tarvitse selvittää alusta alkaen.
Kirjanpitäjiä on vuosien varrella ollut useita, mutta jokainen heistä on perehdytetty huolellisesti ja toiminut ammattitaitoisesti. Myös haastavampia tilanteita on ratkottu yhdessä, rauhallisesti ja asiantuntevasti. Tämä on luonut vahvan luottamuksen siihen, että taloushallinnon kumppani tuntee säätiön toiminnan kokonaisuutena – ei vain yksittäisten lukujen tasolla.
Miksi sama kumppani on kulkenut mukana näin pitkään?
Luotettavuus, osaaminen ja helppo tavoitettavuus ovat olleet keskeisiä syitä yhteistyön jatkumiselle. Satalinnan Säätiö arvostaa erityisesti sitä, että Satakerta Rödliltä on saanut tukea myös uusiin ja erityisiin tarpeisiin.
Näihin ovat kuuluneet muun muassa ARA- ja kuntarahoitukseen liittyvät raportoinnit, lainajärjestelyt sekä sijoitusratkaisuihin liittyvät kirjanpidon tilanteet. Lisäksi osaavien ammattilaisten kanssa asiointi on sujuvaa ja mutkatonta.
Säätiöosaaminen on ratkaisevaa
Säätiön näkökulmasta taloushallinnon kumppanissa korostuvat erityisosaaminen ja täsmällisyys. Aikatauluissa pysyminen, nopea reagointi yhteydenottoihin ja kokenut henkilöstö luovat varmuutta toimintaympäristössä, jossa vaatimukset raportoinnille ja hallinnolle ovat tarkkoja.
Satakerta Rödlin säätiöosaaminen on ollut tärkeä tekijä yhteistyössä – taloushallintoa hoidetaan säätiön erityispiirteet huomioiden, mutta käytännönläheisesti ja selkeästi.
Muuttuva toimintaympäristö ja kasvaneet vaatimukset
Vuosien aikana taloushallinnon vaatimukset ovat muuttuneet merkittävästi. Erityisen vaativa ajanjakso koettiin kiinteistön laajan peruskorjauksen aikana, jolloin taloushallinnon rooli korostui entisestään. Tällöin tarvittiin tukea urakan seurantaan, erilaisiin raportointi- ja ilmoitusvelvollisuuksiin ja lisäksi Rödl lakipalvelujen hyödyntäminen tarpeen. Satakerran asiantuntijoiden kanssa yhdessä läpikäytävien budjettien ja kassavirtaennusteiden merkitys on kasvanut peruskorjausurakan myötä.
Paperittomuus ja sujuvampi arki
Satalinnan Säätiö on siirtynyt jo vuosia sitten täysin paperittomaan toimintamalliin. Laskutus hoidetaan sähköisesti verkkolaskuina ja kuluttajien e-laskuina, ja uudet järjestelmät ovat parantaneet tiedon löydettävyyttä sekä laskujen hyväksyntäprosesseja.
Arjessa yhteistyö näkyy ennen kaikkea helppoutena: yhteys Satakerta Rödliin onnistuu vaivattomasti, asioihin reagoidaan nopeasti ja apua löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Luottamus, joka kestää muutokset
Luottamus yhteistyön jatkuvuuteen on rakentunut vuosien mittaan. Asiat hoidetaan oikein, aikataulussa ja ammattitaitoisesti. Henkilövaihdokset ovat sujuneet ongelmitta – mikä kertoo toimivista prosesseista ja hyvästä dokumentaatiosta.
Suositus
Satalinnan Säätiö uskoo, että Satakerta Rödlin palvelut sopivat monenlaisille säätiöille. Osaaminen kattaa paitsi kaikki taloushallinnon perusasiat, taipuu myös haasteisiin. Erityisen arvokkaana pidetään sitä, että Satakerta pystyy palvelemaan myös säätiöitä, joilla ei ole omaa taloushallinnon osaamista – neuvonta ja opastus ovat luonteva osa yhteistyötä.
”Asiat on tehty oikein, aikataulussa ja ammattitaitoisesti. Apua löytyy monipuolisesti, ja yhteistyö on toiminut hyvin myös muutostilanteissa.”

